torstai 22. tammikuuta 2015

Making of customer work

Valmistujaismekon valmistus etenee melko nopeasti. Yllätyin ensimmäistä protyyppiä sovittaessa kuinka paljon kaavoista piti edelleen poistaa. Enimmäkseen selkäosassa kaitaleilla oli liikaa pituutta. Ruutukankaasta tehdyssä protossa näkyy myös origamikukkia, joita kokeilin tehdä lakanakankaasta. En ole vielä päättänyt lisäänkö lopulliseen vaatteeseen näitä koristeita. Luulen, että asiakas saa päättää.


Itse käytettävästä kankaasta tehty mekko istui hyvin, lukuunottamatta pieniä muutoksia pääntiellä ja sivusaumoissa. Päätimme myös tehdä takasaumaan halkion käytännöllisistä syistä. Helman pituutta muutetaan vielä myöhemmin seuraavan sovituksen yhteydessä. Kangas on hyvin räikeä ja vie paljon huomiota, joten pyrin pitämään yksityiskohtien lisäämisen kurissa. 


Muut mallistoni asut ovat vielä suunnitteluvaiheessa, kunnes löydän oikeat kankaat asuja varten. Materiaali on hyvin ratkaisevassa osassa vaatteen valmistuksen suunnittelussa, joten haluan löytää juuri oikeanlaiset materiaalit sopimaan suunnitelmiini. Minulla on kuitenkin vahva visio malliston yleisilmeestä, tunnelmasta ja tyylistä. Haluan vaihteeksi keskittyä tekemään hieman yksinkertaisempia vaatteita kuin aikaisemmin, mutta silti tarkoitukseni on haastaa itseni tekemällä aina jotain uutta.

perjantai 16. tammikuuta 2015

Designing customer work and prototype

 
 Asiakkaani on Anna Jokinen, jolle suunnittelen ja valmistan mekon valmistujaisiin. Annan maku vaatteiden ja värien suhteen on lähes sama kuin minulla. Hän pitää sininestä, vihreästä ja mustasta. Hän käyttää mielellään printtikuvioisia tai hyvin istuvia vaatteita. Asiakkaalleni on myös tärkeää että vaatteet ovat tarpeeksi käytännöllisiä ja mukavia käyttää. 

Origamikukkien kokeiluversioita
Mekon idea lähti Annan ehdottamasta osittain avoimesta selästä. Aion toteuttaa hänen toiveensa, ja sen takia suunnittelen mekon etuosasta yksinkertaisen säilyttäen huomion mekon takaosassa. Mekon lopullinen malli syntyi, kun löysin kankaan mekkoa varten. Kangas toimii myös mallistoni ns. inspiraatiokankaanani, josta valitsen kaikki mallistooni tulevat värit. Asiakastyömekko on siis osa pientä mallistoani, johon teen myös itselleni asuja. Kangas on pääosin vihreä ja siinä on kukkakuvioita. Väreinä ovat musta, harmaa, erilaiset vihreät, valkoinen, keltainen ja vaaleanruskea. Väriskaala on siis hyvin laaja. 

torstai 8. tammikuuta 2015

Uusi jakso alkoi!

Nyt on joululoma ohi ja on aika aloittaa uusi jakso, eli haastaa itsensä jälleen. Tässä jaksossa aion suunnitella ja valmistaa neljän asun vaatemalliston, joista yksi on asiakastyö. En ole täysin lyönyt lukkoon mitä asut sisältävät, mutta ainakin yhden mekon, takin ja haalarin haluaisin toteuttaa.Vaikka minulla on melko selkeät suunnitelmat jaksoa varten, asiat muuttuvat varmasti matkan varrella. 

Tyylini on tummiin väreihin kallistuva, geometrinen ja dramaattinen. Lempi vaatemerkkejäni/suunnittelijoita ovat Versace, Balmain, Herve Leger, Blumarine ja Stephane Rolland. Aion jatkaa samalla linjalla mutta otan mukaan suunnitelmiin mahdollisesti uusia värejä ja tietenkin teen asioita joita en ole tehnyt aiemmin. Sehän on tarkoitus, eikö?

Täällä voit seurata minua Pinterestissä: http://www.pinterest.com/ekarvonen0674/

Seuraavaksi inspiraatiokuvia mallistoa varten:

How you can make this trend work for YOUR closet
Fall 2014 RTW Versace Collectionrachel roy 2014